Koulun penkiltä kaikki lähtee. Lappeenrantalainen Jaska näet huomasi, että kun kaikki oppitunnit käyttää piirtelyyn, taito kehittyy huimasti. Toisaalta differentiaaliyhtälöt ja ruotsin kielioppi eivät. Kuvitustöistä huolimatta valkolakki saatiin pojalle päähän, ja äiti lähetti herran Kuopioon opiskelemaan graafista suunnittelua.
Opiskelun aikana Jaskan elämään kiteytyi kaksi jämäkkää periaatetta:
1. Ouluun en muuta (koska liikaa hyttysiä ja kärppäfaneja)
2. Yrittäjäksi en ala (koska valmistuminen meinasi jäädä kiinni laskentatoimen perusteista)
Vaan kuinkas kävikään? Mies päätyi tietenkin Ouluun, ja kymmenen vuoden mainostoimistotyöskentelyn jälkeen huomasi olevansa saman alan yrittäjä. Auts. Se niistä periaatteista.
Aivopierun seurauksena töitä alkoi pian olla yhdelle miehelle liikaa, eikä Jaska osannut kieltäytyä asiakkaista. Niinpä remmiin astui toinen suunnittelija: Kälviän oma poika, Antti.
Taitavan taistelijaparin myötä tilanne eskaloitui niin pahaksi, että pian Zatelliitintien yläkertaan kannettiin kalustoa myös digi-Johannalle. Samalla yritystoimintaan kannettiin mukaan myös järkeä ja suunnitelmallisuutta.
Visuadin ideana oli tehdä tyytyväisiä asiakkaita (sekä asiakkaiden asiakkaita) ja siinä sivussa toteuttaa yrityksille tehokasta ja kaunista suunnittelua. Tämä perusajatus kantaa edelleen, mutta yrityksen laaja johtoryhmä (J&J) havaitsi kaiken kuitenkin kulminoituvan brändityöhön. Niinpä koronakurimuksen lapsena (ilman epiduraalia) syntyi Visuadin uusi päätuote BrändiMestari-palvelu. Tadaa!
Uuden palvelun asiakkaiden hanskaamiseen tarvittiin judomestari Tuukka, joka firman ensimmäisenä virallisena ekstroverttinä otti vastuulleen Visuadin yhteyspäällikön hommat.
Maailman ollessa nykyään nollia ja ykkösiä tarvittiin vielä Jari (oululaisittain koojari) vahvistamaan nettipuolta ja sekös totta vie vahvistuikin.
Seuraava Kempeleen peruskalliota järisyttävä muutos oli, kun Jaska (vihdoin) havaitsi, ettei rajajääkärin koulutuksella johdeta yritystä vaan vain yritetään johtaa sitä. Uusi toimitusjohtaja löytyi viereisestä huoneesta, kun Johanna otti firman reppuselkäänsä.
Loppuvuodesta hommat etenivät vielä siihen pisteeseen, että yhteisistä projekteista tuttu Sami napattiin pajalle takomaan näppistä ja brändejä uuteen uskoon. Viestinnän alalla kokenut seppä nikkaroi Visuadin asiakkaille copya ja viestintää. Lorem ipsum sentään!
Huomasimme vuosien saatossa, että monien asiakkaidemme menestyksen taustalla on hyvä hallitustyöskentely. Mekin halusimme. Yrittäjänä ja hallitusammattilaisena tunnettu Annukka Lantto tuli Visuadin hallituksen puheenjohtajaksi helmikuussa. Saimme taustalle huikean määrän kokemusta, näkemystä ja osaamista.
Arvot ja ihmiset yritysten takana ovat meille kehvatsun tärkeitä. Toiveissamme on kasvattaa pitkäkasvuisia, innostavia ja hedelmällisiä brändikumppanuuksia, joissa koemme voivamme muuttaa maailmaa.
brändityöhön ja asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseen. Tykkäämme työstämme ja olemme ylpeitä tekemisistämme.
on pohjoissuomalaista rehellisyyttä asiakkaan ja työyhteisön suuntaan. Kun lupaamme jotain, niin siihen sitoudutaan.
on tapamme kohdata asiakkaamme ja toisemme. Olemme läsnäolevia, helposti lähestyttäviä ja valmiita auttamaan parhaamme mukaan.
on tyylimme elää ja tehdä työtä. Välillä on p*skoja päiviä, mutta ilo kantaa ja kasvaa.