PetterSteel on tuonut rakennusten pellitysratkaisut digiaikaan nerokkaalla palvelukonseptillaan. Me taittelimme PetterSteelin brändiin sopivat särmät kasvua tukemaan.

Haasteet

Rakennuspellitysalan edelläkävijällä oli erinomaiset tuotteet ja kokonaispalvelu sekä halua ja kykyä kasvattaa toimintaansa. Tavoitteisiin päästäkseen piti näyttää paremmalta ja näkyä enemmän. Uraauurtava digipalvelu tarvitsi tunnettuutta ja työmaat asentajia.

Heikko tunnettuus PK-seudulla ja Pirkanmaalla

Digitaalisen palvelukonseptin tuntemattomuus

Osaavien työntekijöiden heikko saatavuus

Ratkaisu

Loimme PetterSteelille entistä kirkkaamman brändin, joka auttoi yritystä nousemaan Suomen suurimmaksi rakennuspellityskumppaniksi. Täydelliset kulmat niin visuaalisuuteen, asiakaslupaukseen kuin arvoihinkin määritettiin työpajoissa. Brändityön pohjalta loimme uudet verkkosivut ja markkinointisuunnitelman, jonka pohjalta brändiä tehdään tunnetuksi oikeissa kanavissa ja oikeille asiakkaille. Uusi brändi on prässätty brändikirjaksi, johon voi aina tukeutua.

Palvelun sisällöt

Näillä BrändiMestari-palveluumme kuuluvilla toimenpiteillä vahvistimme kuopiolaisen PetterSteelin asemaa alansa suunnannäyttäjänä:

PetterSteelin vision, mission, positioinnin ja strategian määrittely

Arvojen, asiakaslupauksen ja brändiattribuuttien määrittely

Ihanneasiakkaiden ja asiakaspersoonien kartoitus

Markkinointiviestinnän suunnittelu

Visuaalisen ilmeen suunnittelu ja graafisen ohjeiston laatiminen

Brändin tiivistäminen PetterSteelin brändikirjaan

Uudistuneen brändin vieminen markkinointiin digikanavista tienvarsille

Voimmeko olla teille avuksi

Olemme auttaneet kymmeniä yrityksiä takomaan kauppaa, kirkastamaan brändiään, selkeyttämään strategiaansa, uudistamaan verkkosivunsa sekä luomaan yritysilmeensä. Ehkä voisimme jeesata sinuakin brändimaratonilla alasi kärkeen?

Soita Tuukalle