Emme ole vielä törmänneet firmaan, jolla olisi runsaudenpulaa hyvästä kuvamateriaalista. Markkinointiin, someen, nettisivuille, digimainontaan, esitteisiin, messuille… tarvitaan jatkuvasti kuvamateriaalia. Mielellään sellaista, joka tukee brändiä.
Olemme tehneet useita yrityskuvauksia ja huomanneet siinä sivussa, että bränditoimistona meillä on hyvä näkemys siitä, mihin kaikkeen kuvia tarvitaan. Jo kuvatessa on mielessä, kävisikö kuva nettisivujen kuvitukseksi, rekrytoinnin tueksi, someen, esitteeseen, käyttöohjeeseen, pressikuvaksi tai vaikkapa yritysvideoon.
Visuaalisesti hienosta kuvapankistakaan ei ole paljoa hyötyä, jos kuvat eivät tue sanomaa.
Kuvapankki ei kasva korkoa
Vuosien takaisilla kuvilla on tietysti oma arvonsa, mutta suurin osa firman kuvapankin katteesta on tuoretta kuvamateriaalia, joka on taltioitu suunnitelmallisesti tukemaan liiketoimintaa.
Kun kuvaukseen on hyvä suunnitelma, yhdellä kuvauskeikalla voi lyödä monta kärpästä. Jos kyseessä on esimerkiksi vastuullisuuttaan korostava ja vahvasti rekrytoiva yritys, täytyy ottaa teemoihin sopivaa kuvitusta. Visuaalisesti hienosta kuvapankistakaan ei ole paljoa hyötyä, jos kuvat eivät tue sanomaa.
Muuttujia on paljon
Jos listaat edes muutaman ominaisuuden kuvalle ja yrität löytää haluamasi, huomaat kuinka vaikeaa se on. Takavuosina toimittajana sivuntaittoa tehdessäni metsästin toisinaan sopivaa kuvaa vuosikymmeniä karttuneesta kuva-arkistosta, kuvatoimiston arkistohausta ja netin kuvapankeista, mutta sopivaa ei aina löytynyt tuhansien kuvien joukostakaan.
Jos jokaiseen yksittäiseen kuvatarpeeseen hälyttää paikalle ammattikuvaajan, saa varmasti sopivia kuvia – ja se maksaa. Mieluummin kannattaa siis kasvattaa oman kuvapankin korkoa suunnitelmallisesti. Me pystymme suunnittelemaan ja tekemään kuvauksia itse. Verkostossamme on myös kuvaajia, jotka voimme ohjeistaa taltioimaan kuvia ja videoita, joista on aidosti hyötyä yritykselle.
Ai tekoälyllä vai?
Tekoälystä on totisesti apua yritysten markkinoinnissa. Kun opettelee auttavasti käyttämään vaikkapa Midjourneyn ohjeistamista prompteilla, saa aikaan kuvia ja grafiikkaa, joiden järjestelyyn, kuvaukseen ja suunnitteluun tuhraantuisi paljon aikaa. Olemme käyttäneetkin tekoälyn luomia kuvia muutamissa yhteyksissä ja etenkin visuaalisuuden ideoinnissa.
Aitojahan tekoälyn luomat kuvat eivät missään nimessä ole. Kun tarvitaan kuva tai video aidosta kohteesta ja oikeista ihmisistä, silloin täytyy jollakin olla kamera kädessä ja firman etu mielessä.
Sami Korkala
Copywriter, Viestintä
041 310 5690
sami@visuad.fi
